Yhdessä eteenpäin - seurakunnan strategia, näky, arvot, tavoitteet ja toimintatavat
Alla esiteltynä seurakuntamme strategiaa, jota parhaillaan olemme päivittämässä.
Arvot ja tehtävämme pysyy, sen sijaan näkyämme parhaillaan (huhtikuussa 2012) päivitämme.
Tällä hetkellä visiomme siitä mitä tahdomme tulevaisuudessa olla, jos Jumala suo on tiivistynyt näkylauseluonnokseksi:
Voimakkaaasti rukoileva, vahvasti evankelioiva soluseurakunta
Edellinen n. 5 vuotta sitten laadittu Yhdessä eteenpäin:
ARVOT
Arvot luovat toimintamme perustan.
Arvot, joista emme luovu mistään hinnasta ja jotka ovat toimintamme keskeisiä perusteita:
Raamatun ohjeellisuus
riippuvaisuus Pyhästä Hengestä
kasvu Jumala- ja ihmissuhteissa
uskovien perheyhteys
todistus Jeesuksesta mahdollisimman monille
TEHTÄVÄMME YHDESSÄ
evankelioida / lähteä ja lähettää
palvella Jumalaa ja toisiamme
oppia elämään kristittynä
hoitaa toinen toistamme
rukoilla
TOIMINTASUUNNITELMAT
evankelionnin
yhteisen rukouselämän
opetustoiminnan
sielunhoidon ja diakonian
palvelun
johtajuuden
kehittämiseksi, välineenä pienryhmät
NÄKY:
VAHVISTAMME SEURAAVIA SEURAKUNNAN KAHDEKSAA LAATUTEKIJÄÄ KYETÄKSEMME TEHTÄVÄÄMME
tarveperusteinen / monimuotoinen evankeliointi
rakkaudelliset ihmissuhteet
lahjojen mukaiset palvelutehtävät
innoittava jumalanpalvelus
toimivat rakenteet
valtuuttava johtajuus
kokonaisvaltaiset pienryhmät
palava (intohimoinen) hengellisyys
(laadullisten tekijöitten määrittelyssä lähteenä käytetty Christian A. Schwarzin Seurakunnan luontainen kehitys - kirjaa) Syksyllä 2008 suoritetun tutkimuksen perusteella kiinnitämme nyt erityisesti huomioimme rakkaudellisiin ihmissuhteisiin, joissa tutkimuksen mukaan on tarvetta päästä eteenpäin.
Mitä kaikki tämä saattaisi merkitä käytännössä? Jos Jumala suo:
SEURAKUNTA VUONNA 2012
Kun toimimme arvojen perustalle luodun toimintasuunnitelman mukaisesti, seurakuntamme näky on kolmen vuoden kuluttua toteutunut. Näyssä mainittuja kahdeksaa laatutekijää vahvistamme suunnitelmallisesti yhteisistä arvoista kiinni pitäen ja rukoillen.
Evankeliointimme on monimuotoista ja perustuu ihmisten erilaisiin tarpeisiin. Seurakuntaelämämme painottuu toimintakeskeisyyden sijasta suhdekeskeisyyteen eli Jumala- ja ihmissuhteisiin. Seurakunnan monipuolinen ja yhteinen rukouselämä kukoistaa. Diakoniasta on tullut luonnollinen osa seurakuntaelämäämme.
Vanhimmistoa on vuosien kuluessa täydennetty rukoillen niin, että se vastaa paimenviran haasteisiin. Paimenvastuuta on jaettu. Monet ovat löytäneet kutsumuksensa. Vastuuta ja valtaa on hajautettu kullekin kutsumuksensa ja armoituksensa mukaan. Pienryhmiin koulutetaan jatkuvasti uusia johtajia. Johtajat nähdään palvelijoina armoituksensa mukaisesti. Pienryhmät ovat ”vallanneet” kaupunginosat, lähistön taajamat ja kirkonkylät. Opetustoimintamme on määrätietoista ja tarvekeskeistä ja seurakunnan arvoista kiinnipitävää.