V aikka pakkaset paukkuivat
kovana, kokoonnuimme pienen väen kanssa laskemaan mäkeä Hiirolaan koko perheen
laskiaistapahtumaan 20.2.10. Ulkona pakkanen nipisteli vanhempien varpaita, mutta
onneksi sisätiloissa tunnelma oli sitäkin lämpöisempi. Kiitos erinomaisesta
ruuasta ja huolenpidosta isäntäväelle! Syömisen lomassa juttu luisti mukavasti.
Keskusteltiin perhetyön mahdollisuuksista ja kaikesta muusta maan ja taivaan
väliltä. Lapset leikkivät keskenään ja vanhemmat juttelivat
omissa porukoissaan.
Ihan ensimmäiseksi
selvensimme, mitä perhetyö on. Perhetyö on avioliiton ja parisuhteen sekä
vanhemmuuden
tukemista etenkin
hengellisesti mutta myös ihan käytännössä. Vanhemmuuden tukemiseen kuuluu myös kristillinen
kasvatus. Kaikki perhetyöstä
kiinnostuneet eivät olleet Hiirolassa mukana, mutta myös muissa keskusteluissa
on ilmennyt kiinnostusta tähän työhön. On toivottu mm. avioparityötä. Toiveissa
on järjestää parisuhdepäivät, joista työ voisi
alkaa. Mietittiin myös
perheleirin järjestämistä, johon tulisi joku kasvatusalan ammattilainen
opettamaan. Tällä tuettaisiin
perheiden kristillistä
kasvatustyötä ja vanhemmuutta. Tärkeintä kuitenkin olisi, että koko perhe voisi
olla seurakunnassa mukana. Seurakunta voisi olla kuin koti, paikka, johon on hyvä
tulla. Perhejumalanpalveluksissa voidaan toimia koko perheen ehdoilla, mutta
myös tavallisissa jumalanpalveluksissa tulisi olla myönteinen ilmapiiri perheitä
kohtaan. Eräs perheiden toive olisi järjestetty lastenhoito tai erillinen lastenhoitotila,
jotta vanhemmat voisivat kuunnella saarnaa ja kasvaa hengellisesti. Pyhäkoulutyön
kehittäminen antaa vanhemmille paremmat mahdollisuudet osallistua kokouksiin.
Lapsi- ja perhetyönhän tulee kulkea lähes käsikkäin tukien toisiaan. Ideoita
perhetyöhön tulee varmasti vielä lisää, koska seurakunnan keskeltä on ilokseni
löytynyt henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään ja toteuttamaan seurakuntamme
perhetyötä. Me haluamme yhdessä muodostaa perhetyön tiimin, joka toimii
seurakunnassa.Jos sinulla on ideoita tai haluaisit itse olla toteuttamassa
perhetyötä, ota yhteyttä minuun. Toimitaan yhdessä perheiden parhaaksi!
Anna-Leea Korhonen,
perhetiimin koordinaattori
0509100506
anzku_16(at)yahoo.com
PERHETYÖN TIIMI
Anna-Leea Korhonen
Heidi Ruhanen
Sirpa Jaatinen
Ulla Vesala
Miika Tyrväinen
Hanna-Mari Tyrväinen
Maarit Istolainen