Pohdimme mm.
sitä, mitä Paavali tarkoitti puhuessaan Roomalaiskirjeessä erilaisista astioista,
joista toiset oli tarkoitettu halpaa ja toiset jaloa käyttöä varten. Siinä sitten
mietimme, kuka meistä todennäköisimmin on kultalusikka ja kuka hopeinen. Samassa yhteydessä keskustelimme myös
siitä, kuinka Jumala antoi erilaiset maa-alueet luvatusta maasta
kaikille muille
Israelin sukukunnille, mutta leeviläisille Jumala ei antanut maata. Sen sijaan
hän antoi heille palvelutehtävät Jumalan huoneessa. Leeviläiset olivat pappeina
Jumalan temppelissä, mutta he vastasivat usein myös
musiikista.
Toisessa Aikakirjassa 20:19,21,22 sanotaan: ”Ja Kehatin ja Korahin sukuun kuuluvat
leeviläiset virittivät voimakkaalla äänellä ylistyslaulun Herralle. He kulkivat
sotajoukon edellä pyhä asu yllään ja lauloivat Herralle ylistystä: ”Kiittäkää Herraa,
iäti kestää Hänen armonsa.” Leeviläiset toimivat myös Salomon temppelissä ovenvartijoina,
laulajina
ja soittajina.
Ehkäpä meidän aikanamme romanit ovat näitä kultalusikoita, joille Jumala ei
antanut omaa maata, mutta jotka musiikin lahjoillaan palvelevat Jumalaa ja
seurakuntaa.
Astiat
käyttötarkoituksen mukaan
Tästä vein
mielikuvitusta vähän pidemmälle ja mietin, millaisia astioita kodissamme kuten
myös seurakunnassamme
voisi olla.
Meillä on hauraita, ohuesta posliinista valmistettuja isoäidin kultareunaisia teekuppeja.
Niitä ei saa laittaa mikroaaltouuniin eikä pesukoneeseen, vaan niitä on
käsiteltävä hellävaraisesti. Niitä ei enää pidetä usein esillä, mutta kun niitä
käytetään, ne tuovat aina mukanaan rauhallisen ja viihtyisän juhlatunnelman.
Ehkä nämä astiat
ovat vanhuksia, jotka eivät ehkä sairauden takia pääse mukaan kokouksiin tai
palvelutehtäviin,
mutta kun heidän
luonaan vierailee, voi kokea usein tuulahduksen Jumalan taivaasta ja siitä
rauhasta, jonka luottamus Jumalan sanaan on saanut heissä aikaan.
Rikki menneet
korjataan
Keskuudessamme
on myös rikkinäisiä astioita. Toisilla säröt ovat enemmän näkyvissä, joillakin
ne ovat piilossa. Niilläkin on oma tärkeä tehtävänsä ja arvonsa. Rikkinäiset astiat
opettavat meitä huolehtimaan toinen toisistamme ja kantamaan toistemme kuormia.
Jumalan seurakunta on majatalo, jossa rikkinäiset saavat hoitoa. Siellä
laastaroidaan, paikataan,
lääkitään ja
hellitään. Ja taitavan Mestarin kädessä rikotusta syntyy jälleen ehyt astia
uutta käyttöä varten.
Meillä on myös
erivärisiä astioita. On keltaisia, punaisia, valkoisia ja mustia. Jokaisella värillä
on oma merkityksensä ja käyttöyhteytensä.
On myös ihan
pieniä astioita, ja on tärkeää, että me pidämme niistä hyvää huolta, että ne
eivät häviä suurten astioiden alle. Usein nuo pienet astiat ovat niin tärkeitä,
että ilman niitä työmme ei voi jatkua, joten niiden hyvä hoito ja puhtaana
pitäminen on
erityisen vaativaa. Suuret astiat puolestaan vievät paljon tilaa, ja niiden
kuumentaminen vie enemmän aikaa. Mutta
kun saadaan suuri kattila tulelle, niin syntyy paljon soppaa yhdellä kertaa, ja
siitä riittää monelle ravintoa.
Kärsimys
kirkastaa
Keskuudessamme
on myös paljon sairaita. Sairaus vie meitä Jumalaa lähelle. Olen ajatellut,
että sairauden keskellä
Jumalaan
luottava ihminen on kuin kristallimalja, hiottu ja kiillotettu hääjuhlaa varten.
Myös hänen lähellään olevat ihmiset saavat kokea usein taivaallista kirkkautta.
Muistan, kun
isäni ja sisareni sairastivat parhaassa
iässään syöpää, kuinka siunattuja hetkiä koimme heidän läheisyydessään. Vain
Jumala voi antaa sellaista yliluonnollista iloa sairauden keskellä.
Mutta vaikka me kaikki olemme erilaisia astioita Jumalan työpöydällä ja meidän käyttötarkoituksemme on erilainen, me kaikki olemme samanarvoisia. Meidän lahjamme ovat erilaiset, joten meidän tehtävämmekin ovat erilaiset, mutta kaikilla on sama työnantaja ja sama palkka. Siksi on tärkeää, että olemme uskollisia siinä tehtävässä, mihin Herra on meidät kutsunut. Ja hyväksymme ja arvostamme toisia erilaisia astioita, joita ilman Jumalan työpöytä ei olisi täydellinen.
Liisa Laukkanen